Sanomalehtien internetpalveluissa on avattu lukijoille mahdollisuus kommentoida uutisia. Usein myös blogit ovat avoimia lukijoiden kommenteille. Tämä on osa wep kakkosesta, yhteisöllisyydestä, jossa lukijat tekevät sisältöä, eivätkä ole vain passiivisia vastaanottajia.
Hieno esimerkki tästä yhteisöllisyydestä on Wikipedia, internetkäyttäjien kirjoittama tietosanakirja, johon kuka tahansa voi kirjoittaa tai muokata artikkeleita. Jos Wikipedia ei ole sinulle tuttu, niin voit tutustua suomenkieliseen versioon tästä ja englanninkieliseen tästä.
Harmillista tässä on vain se, että yhteisö ei oikein ole kasvanut mahdollisuuden mukana. Siis henkisesti. Uutisiin näyttää tulevan tasaiseen tahtiin aina samat kommentit: uutinen on roskaa, koska siinä ei käsitelty aiheen jotain toista näkökulmaa. Uutinen oli roskaa, koska siinä oli kirjoittajan subjektiivinen analyysi, joka ei kommentoijan mielestä vastaa tosiasioita. Tai sitten keskusteluun osallistuvalla kirjoittajalla on vain jokin oma agendansa, jota hän haluaa ajaa riippumatta siitä miten se sopii asiayhteyteen.
Törkeyksiä, tappouhkauksia jne. kirjoittavia ei tässä kannata pohtia, sillä vaikka yhteisöllisessä viestinnässä tapahtuisi kehitystä, tämä häirikköryhmä jää aina varmasti jäljelle.
Yleisönosastokirjoituksia sanomalehdet ovat julkaisseet ennenkin, mutta niissä on tehty toimituksellinen valinta. Nettikommentointi on vielä uusi viestinnän laji ja varmaankin hakee muotoaan. Toisinaan lukijoiden kommentteja silmäillessä joukosta löytyy helmiä, kun joku osaa tuoda oikeasti jonkin uuden näkökulman asiaan, eikä vain osoittaakseen alkuperäisen kirjoittajan olleen väärässä.
maanantai, 13. elokuuta 2007
tiistai, 7. elokuuta 2007
Lento-onnettomuuksia
Maailmalla tapahtuu tasaiseen tahtiin lento-onnettomuuksia. Ne ovat itsestäänselvyys, inhimilliseen toimintaan kuuluu virheet ja vahingot, tekniikka pettää ja luonto on yllätyksellinen.
Silti aina lento-onnettomuudesta kertovan ensimmäisen uutisen jälkeen on hämmentynyt olo: miten noin oikeasti mahtoi käydä, mitä uutinen ei kerro ja minkä se kertoo väärin? Heti ensimmäisissä tiedotteissa on jostakin saatu näennäinen selitys onnettomuudelle, vaikka todellisen syyn selvittäminen vie aina aikaa.
Onnettomuuksista julkaistaan jossain vaiheessa lopullinen tutkimusraportti. Se ei enää ole uutisarvoinen joten sen sisältö tulee vain harvojen tietoon. Ajatellaanpa vaikka Brasiliassa äskettäin sattunutta onnettomuutta, jossa matkustajakone suistui kiitotieltä päin rakennusta ja syttyi palamaan. Heti tiedettiin että kenttä on hankala, kiitotie lyhyt ja lentokoneen jarrujärjestelmässäkin oli ollut jokin vika, mutta lentämistä se ei haitannut.
Uutisointi herättää heti kysymyksiä. Lyhyt kiitotie? Toki lentäjät aina ennen lentoon lähtöä laskevat kohdekentän kiitotien pituuden riittävyyden kun huomioidaan olosuhteet, kone ja lasti. Laskevat siis aina.
Jarrujärjestelmässä vikaa? Mitähän vikaa siinä oli ollut? Millä tavalla se oli kytketty pois toiminnasta, kuten joku uutinen tiesi kertoa? Jälleen, toki lentäjät ennen lentoon lähtöä olivat huomioineet laskelmissa tämän vaikutuksen!
Ei matkustajakoneita lennetä sattumanvaraisesti, lentäjillä on menettelytavat, joilla turvallinen lentäminen taataan.
Ja kuitenkin, on ilmeistä, että järkyttävän usein näitä työtapoja ei noudatetakaan. Suomen Kuvalehden 4/2007 juttu eräästä lentoyhtiöstä on aivan järkyttävää luettavaa. Miten turvallisuus voidaankin laiminlyödä niin oma kuin matkustajien henki vaarantaen!
Inhimillinen tekijä lento-onnettomuuksissa on hämmästyttävän suuri.
Silti aina lento-onnettomuudesta kertovan ensimmäisen uutisen jälkeen on hämmentynyt olo: miten noin oikeasti mahtoi käydä, mitä uutinen ei kerro ja minkä se kertoo väärin? Heti ensimmäisissä tiedotteissa on jostakin saatu näennäinen selitys onnettomuudelle, vaikka todellisen syyn selvittäminen vie aina aikaa.
Onnettomuuksista julkaistaan jossain vaiheessa lopullinen tutkimusraportti. Se ei enää ole uutisarvoinen joten sen sisältö tulee vain harvojen tietoon. Ajatellaanpa vaikka Brasiliassa äskettäin sattunutta onnettomuutta, jossa matkustajakone suistui kiitotieltä päin rakennusta ja syttyi palamaan. Heti tiedettiin että kenttä on hankala, kiitotie lyhyt ja lentokoneen jarrujärjestelmässäkin oli ollut jokin vika, mutta lentämistä se ei haitannut.
Uutisointi herättää heti kysymyksiä. Lyhyt kiitotie? Toki lentäjät aina ennen lentoon lähtöä laskevat kohdekentän kiitotien pituuden riittävyyden kun huomioidaan olosuhteet, kone ja lasti. Laskevat siis aina.
Jarrujärjestelmässä vikaa? Mitähän vikaa siinä oli ollut? Millä tavalla se oli kytketty pois toiminnasta, kuten joku uutinen tiesi kertoa? Jälleen, toki lentäjät ennen lentoon lähtöä olivat huomioineet laskelmissa tämän vaikutuksen!
Ei matkustajakoneita lennetä sattumanvaraisesti, lentäjillä on menettelytavat, joilla turvallinen lentäminen taataan.
Ja kuitenkin, on ilmeistä, että järkyttävän usein näitä työtapoja ei noudatetakaan. Suomen Kuvalehden 4/2007 juttu eräästä lentoyhtiöstä on aivan järkyttävää luettavaa. Miten turvallisuus voidaankin laiminlyödä niin oma kuin matkustajien henki vaarantaen!
Inhimillinen tekijä lento-onnettomuuksissa on hämmästyttävän suuri.
torstai, 2. elokuuta 2007
Tuleeko lama?
Edellisen kirjoituksen (Ruokakauppa talousmittarina) jatkoksi Maallikko pohdiskelee lisää talousasioita.
Talous näyttää olevan syklinen, välillä on nousukausi, välillä laskukausi. Toisinaan laskussa mennään syvälle ja on lama.
Suomessa koettiin 1990-luvun alussa syvä lama. Työttömyys kasvoi, pankkeja kaatui ja sosiaalipalveluja heikennettiin. Suomessa koettiin kurimus, joka on jäänyt monien mieleen.
Nyt meillä menee lujaa, talous kukoistaa ja rahaa riittää. Monien, myös Maallikon mielestä nyt mennään kuin 1980-luvun hulluina vuosina, jolloin rahamarkkinat Suomessa vapautuivat oltuaan ennen varsin säännöstellyt.
Mutta onko Maallikon ja muidenkin kauhistelijoiden mieliin jäänyt liiaksi tuo 90-luvun Suuri Lama? Onko käynyt samoin kuin niille, jotka 1920 - 1930 -lukujen laman jäljiltä pelkäsivät loppuelämänsä uuden laman iskua ja olivat ylivarovaisia oman taloudellisen toimeliaisuutensa suhteen?
Näin voi hyvinkin olla, sillä 90-luvun lamaan Suomessa vaikutti moni sellainen asia, joka ei enää ole olemassa. Suomen varsin suljettu ja säännöstelty järjestelmä on historiaa, nyt olemme osa Eurooppalaista talousjärjestelmää ja täysillä mukana maailmantaloudessa. Neuvostoliitto ei enää voi romahtaa ja 15-20 prosenttia ulkomaankaupasta sen myötä kadota, kuten teki Suuren Laman kohdatessa.
Äkisti 1990-luvun lopulla teknologiahuuman aikaan puhuttiinkin uudesta taloudesta, jossa mennään vain ylöspäin. Sitten teknologiayhtiöiden pörssipiikki vuonna 2000 puhkaisi ilmat itsestään ulos ja tuli romahdus, internet-kupla-yhtiöt romahtivat ja suurelta osin katosivat. Vanhoihin talouden perussääntöihin alettiin taas uskoa.
Teknoromahdus ei kuitenkaan romahduttanut koko taloutta, vaan kohdistui tiettyyn talouden alueeseen. Eikä teknologia ja internetkään mihinkään hävinneet, vaan porskuttavat lujaa niin Suomessa kuin muuallakin.
Taloudessa voi siis jatkossakin olettaa olevan nousuja ja laskuja. Laskujenkin aikana jotkut jäävät pinnalle ja nousun aikana kaikilla ei mene hyvin. Tässä ennustamisessa vain tulevaisuuden tietäminen on vaikeaa, kukaan ei osaa sanoa kuinka kauan nykyinen hyvä meno jatkuu ja kuinka huonoksi asiat päätyvät, kun käänne joskus väistämättä tulee.
Talous näyttää olevan syklinen, välillä on nousukausi, välillä laskukausi. Toisinaan laskussa mennään syvälle ja on lama.
Suomessa koettiin 1990-luvun alussa syvä lama. Työttömyys kasvoi, pankkeja kaatui ja sosiaalipalveluja heikennettiin. Suomessa koettiin kurimus, joka on jäänyt monien mieleen.
Nyt meillä menee lujaa, talous kukoistaa ja rahaa riittää. Monien, myös Maallikon mielestä nyt mennään kuin 1980-luvun hulluina vuosina, jolloin rahamarkkinat Suomessa vapautuivat oltuaan ennen varsin säännöstellyt.
Mutta onko Maallikon ja muidenkin kauhistelijoiden mieliin jäänyt liiaksi tuo 90-luvun Suuri Lama? Onko käynyt samoin kuin niille, jotka 1920 - 1930 -lukujen laman jäljiltä pelkäsivät loppuelämänsä uuden laman iskua ja olivat ylivarovaisia oman taloudellisen toimeliaisuutensa suhteen?
Näin voi hyvinkin olla, sillä 90-luvun lamaan Suomessa vaikutti moni sellainen asia, joka ei enää ole olemassa. Suomen varsin suljettu ja säännöstelty järjestelmä on historiaa, nyt olemme osa Eurooppalaista talousjärjestelmää ja täysillä mukana maailmantaloudessa. Neuvostoliitto ei enää voi romahtaa ja 15-20 prosenttia ulkomaankaupasta sen myötä kadota, kuten teki Suuren Laman kohdatessa.
Äkisti 1990-luvun lopulla teknologiahuuman aikaan puhuttiinkin uudesta taloudesta, jossa mennään vain ylöspäin. Sitten teknologiayhtiöiden pörssipiikki vuonna 2000 puhkaisi ilmat itsestään ulos ja tuli romahdus, internet-kupla-yhtiöt romahtivat ja suurelta osin katosivat. Vanhoihin talouden perussääntöihin alettiin taas uskoa.
Teknoromahdus ei kuitenkaan romahduttanut koko taloutta, vaan kohdistui tiettyyn talouden alueeseen. Eikä teknologia ja internetkään mihinkään hävinneet, vaan porskuttavat lujaa niin Suomessa kuin muuallakin.
Taloudessa voi siis jatkossakin olettaa olevan nousuja ja laskuja. Laskujenkin aikana jotkut jäävät pinnalle ja nousun aikana kaikilla ei mene hyvin. Tässä ennustamisessa vain tulevaisuuden tietäminen on vaikeaa, kukaan ei osaa sanoa kuinka kauan nykyinen hyvä meno jatkuu ja kuinka huonoksi asiat päätyvät, kun käänne joskus väistämättä tulee.
tiistai, 31. heinäkuuta 2007
Ruokakauppa talousmittarina
Kun Maallikko mielellään käyttää mahdollisimman vähän vaivaa ruuanlaittoon, mutta ulkonakaan ei aina halua syödä, niin ruokakaupan helpot ja mahdollisimman valmiit vaihtoehdot ovat houkuttelevia.
Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto on HK:n paketoidut Ehta-lihat, joissa on yleensä jonkinlainen kastikepurnukka ja selkeät ohjeet. Viime viikonloppuna kotiin tuli otettua juuri tällainen paketti, jossa tällä kertaa ei ollut porsaanfileen seuraksi kastiketta, vaan savustuspussi. Pakettia tutkaillessa pisti silmään, että painetussa osuudessa sisällöksi ilmoitettiin 700 grammaa, mutta erillisillä tarroilla, joita oli kaksin kappalein, painoksi kertyikin nelisensataagrammaa.
Mutta varsinainen asia joka näistä helppolaittoisista eineistä tuli mieleen on se, että niiden tarjonta varsin ymmärrettävästi seuraa talouden syklejä. Kun ihmisillä on varaa ostaa enemmän tai vähemmän valmiita herkkuja, myös elintarviketeollisuus niitä tuo myyntiin. Ennen edellistä syvää lamaa pikkukaupoistakin löytyi ihan kokoliha-aterioita mikroon laitettavaksi. Kuten muitakin herkkuaterioita. Sitten lama tuli, ihmisiltä loppui työ ja rahat. Kaupoista katosivat herkut. No, kenties ei Stockmannin herkusta, mutta muualta.
Kun talous taas elpyi ja ihmisillä on ollut rahaa, varmaankin enemmän kuin koskaan ennen, on Maallikon mielestä kuitenkin elintarviketeollisuuden tarjonta laahannut jäljessä. Valmisherkkujen tarjonta on vasta ihan äskettäin alkanut lisääntyä tavallisen K-kaupan tiskillä. Enkä kuitenkaan usko, että lama varsinaisesti olisi opettanut ihmisiä tekemään kotiruokaa alusta asti itse.
Mutta tarjonta on nyt saavuttanut syklissään sitten varmaankin sellaisen huipun, että seuraavaksi odotellaan laman alkua.
Maallikon mielestä tämä ruokakaupan talousmittari on yhtä pätevä kuin taksikuskien jakamien pörssivinkkien määrää kuvaava talousindikaattori.
Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto on HK:n paketoidut Ehta-lihat, joissa on yleensä jonkinlainen kastikepurnukka ja selkeät ohjeet. Viime viikonloppuna kotiin tuli otettua juuri tällainen paketti, jossa tällä kertaa ei ollut porsaanfileen seuraksi kastiketta, vaan savustuspussi. Pakettia tutkaillessa pisti silmään, että painetussa osuudessa sisällöksi ilmoitettiin 700 grammaa, mutta erillisillä tarroilla, joita oli kaksin kappalein, painoksi kertyikin nelisensataagrammaa.
Mutta varsinainen asia joka näistä helppolaittoisista eineistä tuli mieleen on se, että niiden tarjonta varsin ymmärrettävästi seuraa talouden syklejä. Kun ihmisillä on varaa ostaa enemmän tai vähemmän valmiita herkkuja, myös elintarviketeollisuus niitä tuo myyntiin. Ennen edellistä syvää lamaa pikkukaupoistakin löytyi ihan kokoliha-aterioita mikroon laitettavaksi. Kuten muitakin herkkuaterioita. Sitten lama tuli, ihmisiltä loppui työ ja rahat. Kaupoista katosivat herkut. No, kenties ei Stockmannin herkusta, mutta muualta.
Kun talous taas elpyi ja ihmisillä on ollut rahaa, varmaankin enemmän kuin koskaan ennen, on Maallikon mielestä kuitenkin elintarviketeollisuuden tarjonta laahannut jäljessä. Valmisherkkujen tarjonta on vasta ihan äskettäin alkanut lisääntyä tavallisen K-kaupan tiskillä. Enkä kuitenkaan usko, että lama varsinaisesti olisi opettanut ihmisiä tekemään kotiruokaa alusta asti itse.
Mutta tarjonta on nyt saavuttanut syklissään sitten varmaankin sellaisen huipun, että seuraavaksi odotellaan laman alkua.
Maallikon mielestä tämä ruokakaupan talousmittari on yhtä pätevä kuin taksikuskien jakamien pörssivinkkien määrää kuvaava talousindikaattori.
sunnuntai, 29. heinäkuuta 2007
Sirukortit ei aina hyvä asia
Mäkkärillä hampurilaista Visalla maksaessa tyttö tiskin takana pyysi nähdä henkilötodistuksen. Siis ostoksen arvo oli kuuden euron kieppeillä, joten ynähdin jotenkin perisuomalaiseen tyyliin ihmetyksen ääneen asti. Kuulemma heillä on sellainen tapa, että aina luotolla maksettaessa kysytään henkilöllisyyspapereita.
Nyt ei ole tuon tapauksen jälkeen käytyä uudelleen McDonald's hampurilaisravintolassa, joten en tiedä onko menettely aivan valtakunnallinen tapa vai kenties kyseisessä paikassa paikallinen. Asiaa yleisellä tasolla miettiessä selityksen uudelle käytännölle voi löytää EMV-sirukortista.
Visa- ja MasterCard-kortteihin on ilmestynyt siru, jolla halutaan vaikeuttaa luottokorttien väärentämistä. Sirullista korttia on tarkoitus käyttää niin, että asiakas itse laittaa kortin kortinlukijaan ja syöttää itse nelinumeroisen PIN-koodinsa. Tämä menettely korvaa paperikuitin allekirjoitukseen.
Kortteja hallinnoivat luottoyhtiöt patistavat kauppiaita siirtymään sirukorttien käyttöön. Käytännön ukaasina on, että kauppias allekirjoituksia hyväksyessään kantaa itse tappiot, jotka syntyvät väärinkäytöksistä. Jos kauppiaalla on sirukortinlukijallinen kassapääte, muutaman kymmenen euron ostoksia käsitellään kuten ennenkin.
Mitäpä sitten tekee kauppias, jolla ei ole ollut halua investoida uusiin lukulaitteisiin? Hän pyrkii tietysti minimoimaan ainakin varastetun kortin käyttömahdollisuudet kysymällä henkilöllisyystodistuksen myös pienten ostosten yhteydessä.
Eli tämä luottoyhtiöiden hyväksi sanoma järjestelmä aiheuttaa jälleen yhden lisävaivan asioinnissa, kun joka ostoksessa henkilö- tai ajokortti pitää kaivaa esiin.
Niin, siis aiemminhan oli jo tiedossa, että koska omaa salaista PIN-lukua pitää alkaa naputtelemaan kauppojen kassajonoissa ja ravintoloiden tiskeillä, ei tuo salainen luku oikein taida pysyä salaisena.
Maallikko toivoo, että tästä sirukorttisysteemistä sitten kuitenkin on hyötyä ja että tämän hyödyn tuottama kustannussäästö näkyy esimerkiksi korttien vuosimaksujen alenemisena.
Taitaa kyllä olla turha toivo.
Nyt ei ole tuon tapauksen jälkeen käytyä uudelleen McDonald's hampurilaisravintolassa, joten en tiedä onko menettely aivan valtakunnallinen tapa vai kenties kyseisessä paikassa paikallinen. Asiaa yleisellä tasolla miettiessä selityksen uudelle käytännölle voi löytää EMV-sirukortista.
Visa- ja MasterCard-kortteihin on ilmestynyt siru, jolla halutaan vaikeuttaa luottokorttien väärentämistä. Sirullista korttia on tarkoitus käyttää niin, että asiakas itse laittaa kortin kortinlukijaan ja syöttää itse nelinumeroisen PIN-koodinsa. Tämä menettely korvaa paperikuitin allekirjoitukseen.
Kortteja hallinnoivat luottoyhtiöt patistavat kauppiaita siirtymään sirukorttien käyttöön. Käytännön ukaasina on, että kauppias allekirjoituksia hyväksyessään kantaa itse tappiot, jotka syntyvät väärinkäytöksistä. Jos kauppiaalla on sirukortinlukijallinen kassapääte, muutaman kymmenen euron ostoksia käsitellään kuten ennenkin.
Mitäpä sitten tekee kauppias, jolla ei ole ollut halua investoida uusiin lukulaitteisiin? Hän pyrkii tietysti minimoimaan ainakin varastetun kortin käyttömahdollisuudet kysymällä henkilöllisyystodistuksen myös pienten ostosten yhteydessä.
Eli tämä luottoyhtiöiden hyväksi sanoma järjestelmä aiheuttaa jälleen yhden lisävaivan asioinnissa, kun joka ostoksessa henkilö- tai ajokortti pitää kaivaa esiin.
Niin, siis aiemminhan oli jo tiedossa, että koska omaa salaista PIN-lukua pitää alkaa naputtelemaan kauppojen kassajonoissa ja ravintoloiden tiskeillä, ei tuo salainen luku oikein taida pysyä salaisena.
Maallikko toivoo, että tästä sirukorttisysteemistä sitten kuitenkin on hyötyä ja että tämän hyödyn tuottama kustannussäästö näkyy esimerkiksi korttien vuosimaksujen alenemisena.
Taitaa kyllä olla turha toivo.
perjantai, 27. heinäkuuta 2007
Autoa katsastamassa
Vuosien varrella on tullut käytyä katsastuskonttorilla uusien ja loppuun ajettujen autojen kanssa. Koskaan pääkaupunkiseudun katsastajat eivät ole katsoneet tarpeelliseksi autoa hylätä ja katsastustapahtuma on aina ollut hyvin asiallinen ja leppoisa.
Vanhempi polvi kertoilee edelleen suoranaisia kauhujuttuja häiriintyneistä katsastusmiehistä, jotka ovat ihan omaa ilkeyttään pompottaneet asiakkaita hylkäämällä mielivaltaisesti autoja. Tarinoista, jos tosia ovat, tekee mieli vetää johtopäätös, että muinaiset katsastusmiehet ovat mieltäneet olevansa valtiolla hommissa ja ottaneet oppinsa armeijan simputuskokemuksistaan. Ja kun heillä on ollut valta ilman valitusmahdollisuutta, on valta turmellut, niin kuin se tiettävästi aina tekee.
Tämän päivän yhtiöitetty ja kilpailtu katsastusala on toista. Maallikolle katsastus muistui tänä vuonna mieleen viikko katsastusajan päättymisen jälkeen, joten aamulla ajan varaamista vaatimattomaan jonoon ja katsastus sujui taas leppoisasti. Läksiäisiksi vain pikkuinen muistutus tulla ensi vuonna muutama päivä aikaisemmin.
Katsastamattomalla autolla ei kuitenkaan ole syytä ajella ihan tahallaan, sillä poliisi voi olla vähemmän suostuvainen ajon jatkamiseen ja onnettomuustilanteessa vakuutusyhtiö saattaa suhtautua asiaan nuivasti.
En tiedä, onko pienemmillä paikkakunnilla vielä vanhoja jääriä konttoreissa töissä, mutta jos on, niin liiketoimi varmasti kärsii, kun katsastukseen ajetaan naapurikuntaan. Sallimalla kilpailu, on asiakaspalveluun jouduttu varmasti panostamaan kouluttamalla katsastusasemien henkilökuntaa ja silti itse asia, eli liikenneturvallisuudesta huolehtiminen tulee hoidettua.
Vanhempi polvi kertoilee edelleen suoranaisia kauhujuttuja häiriintyneistä katsastusmiehistä, jotka ovat ihan omaa ilkeyttään pompottaneet asiakkaita hylkäämällä mielivaltaisesti autoja. Tarinoista, jos tosia ovat, tekee mieli vetää johtopäätös, että muinaiset katsastusmiehet ovat mieltäneet olevansa valtiolla hommissa ja ottaneet oppinsa armeijan simputuskokemuksistaan. Ja kun heillä on ollut valta ilman valitusmahdollisuutta, on valta turmellut, niin kuin se tiettävästi aina tekee.
Tämän päivän yhtiöitetty ja kilpailtu katsastusala on toista. Maallikolle katsastus muistui tänä vuonna mieleen viikko katsastusajan päättymisen jälkeen, joten aamulla ajan varaamista vaatimattomaan jonoon ja katsastus sujui taas leppoisasti. Läksiäisiksi vain pikkuinen muistutus tulla ensi vuonna muutama päivä aikaisemmin.
Katsastamattomalla autolla ei kuitenkaan ole syytä ajella ihan tahallaan, sillä poliisi voi olla vähemmän suostuvainen ajon jatkamiseen ja onnettomuustilanteessa vakuutusyhtiö saattaa suhtautua asiaan nuivasti.
En tiedä, onko pienemmillä paikkakunnilla vielä vanhoja jääriä konttoreissa töissä, mutta jos on, niin liiketoimi varmasti kärsii, kun katsastukseen ajetaan naapurikuntaan. Sallimalla kilpailu, on asiakaspalveluun jouduttu varmasti panostamaan kouluttamalla katsastusasemien henkilökuntaa ja silti itse asia, eli liikenneturvallisuudesta huolehtiminen tulee hoidettua.
keskiviikko, 25. heinäkuuta 2007
Muutoksia pankkipalveluissa
Kuka muistaa mainoksen, jossa pikkupoika kävi nostamassa rahat tililtään ja tallensi ne saman tien takaisin? Ihan vaan varmistaakseen, että rahat olivat tallessa. Ja pankkineiti vain hymyili iloisena, pankkihan on asiakaspalvelua varten.
Sitten ajat muuttuivat. Siirryttiin itsepalveluun ja tuli palvelumaksut. Kokemukset pankkitiskillä alkoivat olla sellaisia, että mitäs täällä olet meitä pankkitoimihenkilöitä häiritsemässä, ota itsepalvelut käyttöösi, luovu vanhanaikaisesta pankkikirjastasi ja tilaa tiliote kerran kuussa kotiisi, maksa laskusi itse.
Pankkikonttorien asiakaspalvelussa oli selvästi hyvin sisäistetty uudet tuulet ja asiakkaita painostettiin oikein urakalla itsepalveluiden piiriin. Monikohan asiakaspalvelun koppava toimihenkilö huomasi, että kaivoivat samalla omaa kuoppaansa ja potkut olivat tulossa? Vai olikohan se koppavuus juuri tietoisuutta tulevasta?
Pankkiasiointiin ainakin juurtui epämiellyttävä sivumaku, joka ei ole poistunut. Nyt onkin mukava, että suurimman osan asioista voi hoitaa netissä, konttorissa käymättä ja jonottamatta.
Konttoreissa on kylläkin tullut asiakaspalvelua jälleen takaisin. Pienissä pankeissa asiointi sujuu jopa ihan jonottamatta ja näissä isommissakin pankeissa asiakkaita taas vaihteeksi palvellaan mielellään. Toimihenkilöillä näyttää olevan jopa halua haalia asiointia itselleen, vai mitä voisi päätellä äskettäisestä omakohtaisesta kokemuksesta, jossa virkailija selitti, että tilinavaukset kannattaa tehdä konttorissa, koska netissä saman voi kyllä tehdä, mutta aina huonommin ehdoin?
Nettiä ja tiskillä tarjottua vertaamalla näki kyllä, että ehdot olivat ihan identtiset, mutta asiakaspalveluinnokkuus oli tässä tapauksessa kiitettävää. Ja ihan päinvastaista kuin takavuosien mitä-tänne-tunget-asenne.
Sitten ajat muuttuivat. Siirryttiin itsepalveluun ja tuli palvelumaksut. Kokemukset pankkitiskillä alkoivat olla sellaisia, että mitäs täällä olet meitä pankkitoimihenkilöitä häiritsemässä, ota itsepalvelut käyttöösi, luovu vanhanaikaisesta pankkikirjastasi ja tilaa tiliote kerran kuussa kotiisi, maksa laskusi itse.
Pankkikonttorien asiakaspalvelussa oli selvästi hyvin sisäistetty uudet tuulet ja asiakkaita painostettiin oikein urakalla itsepalveluiden piiriin. Monikohan asiakaspalvelun koppava toimihenkilö huomasi, että kaivoivat samalla omaa kuoppaansa ja potkut olivat tulossa? Vai olikohan se koppavuus juuri tietoisuutta tulevasta?
Pankkiasiointiin ainakin juurtui epämiellyttävä sivumaku, joka ei ole poistunut. Nyt onkin mukava, että suurimman osan asioista voi hoitaa netissä, konttorissa käymättä ja jonottamatta.
Konttoreissa on kylläkin tullut asiakaspalvelua jälleen takaisin. Pienissä pankeissa asiointi sujuu jopa ihan jonottamatta ja näissä isommissakin pankeissa asiakkaita taas vaihteeksi palvellaan mielellään. Toimihenkilöillä näyttää olevan jopa halua haalia asiointia itselleen, vai mitä voisi päätellä äskettäisestä omakohtaisesta kokemuksesta, jossa virkailija selitti, että tilinavaukset kannattaa tehdä konttorissa, koska netissä saman voi kyllä tehdä, mutta aina huonommin ehdoin?
Nettiä ja tiskillä tarjottua vertaamalla näki kyllä, että ehdot olivat ihan identtiset, mutta asiakaspalveluinnokkuus oli tässä tapauksessa kiitettävää. Ja ihan päinvastaista kuin takavuosien mitä-tänne-tunget-asenne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
